Kirjallisuutta

 

Liusvaaran historia - kirjan esittely

Kirjan alkuosa keskittyy elinkeinoelämään kylässä 1900 luvun alussa (maanviljelys, metsästys, karjatalous jne…). Kirjan alussa selvitetään myös kylän historiaa 1600 luvun alusta alkaen, sekä ortodoksisuuden ”lahkon” starovierujen (vanhauskoisten) luostaritoiminnasta Liusvaarassa ja sen lähikylissä. Kirjan keskiosa keskittyy kertomaan kylän taloista omistussuhteineen. Kaikki kylän talot, isännät, emännät ja lapsetkin esitetään valokuvin (vuodelta 1925). Vilho Martiskaisen piirtämä kyläkartta, samoin kuin hautapaikka piirros löytyvät kirjasta. Kirjan loppuosa on  omistettu kylässä eläneiden ihmisten muistelmille. Niitä on koottu eri menetelmin (äänitetallenteet, muistelmat, päiväkirjat ja haastattelut). Kirja sisältää 75 sivua.

 

LIUSVAARA

kylän kuvaus

Liusvaara oli Ilomantsin pogostan itäisin kylä, joka sijaitsi Ylisen Liusjärven länsirannalla aivan järven pohjoispäässä. Matkaa järven rantaan oli muutama sata metriä. Maastollisesti Liusvaara ei ollut mitenkään jyrkästi rantaan laskeva, vaan päinvastoin hyvin laaja ja loivamaastoinen. Liusjärveen laskee lähellä kylää pohjoisesta tuleva Tarasjoki, joka virrattuaan läpi sekä Ylisen, että alisen Liusjärven jatkaa virtaustaan Suojärvenpuolelle runsasvetisenä. Kuolismaahan matkaa maanteitse kertyi noin 30 kilometriä. Ilomantsin pogostalle 70 kilometriä. Kylästä kulki vanha tie järven pohjoispäitsi yli Torasjoen niskan Terkkälän metsänvartijatorppaan ja siitä edelleen vuorotellen suoperäisten ja kangasmaastojen välillä Slobodanvaaralle (Korkeavaara), matkaa sinne kertyi 6 kilometriä. Sieltä edelleen kohti venäjän rajaa Megrinjärvelle. Megrin kylään oli matkaa Liusvaarasta 12 kilometriä.

 

Liusvaara 1600-1700 luvuilla

Liusvaara kuului 1600-luvun puoliväliin saakka Suojärveen. Yksi talo mainitaan vuosina 1618-1631, jonka jälkeen kylä autioitui yli 50 vuodeksi. Ruptuurisodan jälkeen Liusvaara sai uudet luterilaiset asukkaat ja se siirrettiin hallinnollisesti Suojärvestä Ilomantsiin. Kylä oli aluksi Vuottojärven osa, kunnes se itsenäistyi 1696. Ilomantsi menetti 1700-luvun vaihteen nälkävuosina runsaasti asutustaan. Vuonna 1724 veronmaksukyvyttömiä taloja alkoi Liusvaaran kylän liepeiltä Ylä- ja Ala Liusjärven väliseltä kannakselta, missä se luetteloitiin mm. Liusvaarasta 2.

 

LIUSVAARAN TILOJEN OMISTUS VUOSINA 1689-1794

 

N:o 1 Yläpiha Olof Pussin 1689-1696
Påhl Pussisen autio 1723-1731
Feodor Feklistov 1732-1743
leski Anissia Spiridonnan autio 1744-1772
Matts Tickain 1773-1783
Jeudo Homanoff 1784-1794
N:o 2 Alatalo Olof Pusin (1690-)-1723-1737
Simon Aristoff (Venäjältä)     1738-1767
Midrei Jeuloffin autio 1768-1772
Pål Leppänen 1770-1787
Midrei Jeuloff 1788-1793
Ivan Pedrioff 1794

 

Martiskaisten kantaisä Liusvaaraan

Liusvaara 1795-1934

Martiskaisten suvun, samoin kuin Vlasovien suvun kannalta vuosi 1795 Liusvaarassa on hyvin merkityksellinen. Koko kylän tilojen omistussuhteet pantiin uusjakoon. Liusvaara 1:en omistajaksi tulee Wlas Timofeinpoika (Vlasovien suvun kantaisä). Liusvaara 2:en omistajaksi Ivan Martininpoika, joka ennättää hallita tilaa vuoden, kun uusi omistaja on Grigori Ivaninpoika. On todennäköistä, että tila siirtyi vanhuksen kuoltua isältä pojalle, joten mielestäni kaikkien MARTISKAISTEN kantaisänä voidaan pitää IVAN MARTININ poikaa. Joka tapauksessa se on varmaa, että veljekset Grigori ja Jerofei Ivaninpojat ovat kantaisämme, kolmas veljeksistä Sidor kuoli poikamiehenä. Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan säilyneet kirkonkirjat alkavat vuodesta 1825, joten sitä aikaisemmat tiedot on hankalampi, miltei mahdoton selvittää.

1800-luvun vaihteessa pidetyn katselmuksen mukaan (10.10.1804) Yläpihan tilalla Liusvaara 1 oli tupa 9 ½ x 9 ½ kyynärää. Pihapiirissä olivat sauna 5 x 5 metriä, riihi 7 ½ x 7 ½ ja ruumenhuone, talli 8 x 8 ja ylinen 11 x 11 sekä navetta 7 ½ x 7 ½ . Pirtissä oli varsin ahdasta, sillä vuoden 1810 henkikirjan mukaan siellä asui kaikkiaan 14 henkeä: Achima Wlasei vaimoineen, velimies Vasili vaimoineen ja veli Konstantin. Viisi vuotta myöhemmin tilalla asui enää 11 henkeä: Vasili vaimoineen, Jöran (Jyrki), Matts (Mihail) ja Ivan.

Tilalla Liusvaara 2 oli asuintupa 7 1/4 x 7 1/4, tupaan liittyi ruokahuone ja eteinen. Pihapiirissä olivat sauna 5 1/4 x 5 1/4, riihi 8 1/4 x 8 1/4, aitta 5 3/4 x 5 3/4, talli 5 1/4 x 5 1/4, navetta 6 x 6 ja liiteri. Tilalla asui vuodesta 1796 alkaen Grigori Ivaninpoika perheineen.

 

LIUSVAARAN TILOJEN OMISTUS VUOSINA 1795-1865

N:o 1 Yläpiha Wlas Timofeoff 1795-1806
Achima Wlasoff Timoskain 1807-1829
jako 1830 1/3 Achima Timoskain 1830-1840
leski Anna Antonova 1841-1849
perilliset (Martin Akimff) 1850-
1/3     Konstantin Timoskain 1830-1859
leski Akulina Akippova 1860-
1/3     Wasilei Timoskain 1830-1852
perilliset (Martin ja Ivan) 1853-
N:o 2 Alatalo Ivan Martinoff 1795
Grigori Ivanoff 1796-1829
Jako 1830 2/3 Grigori ja Sidor Ivanoff 1830-1832
Grigori Ivanoff 1833
leski Feodoria Maksimonova 1834-
Jerofei Ivanoff 1830-
Jako 1865 1/2 Jevsei Martiskainen (perintötilaksi) 1865-
Afanasi Martiskainen 1865-

 

Liusvaara 1830-1834

Vuosi 1830 on uusi merkittävä vuosi Liusvaarassa niin Martiskaisille kuin Vlasoveillekin. Ensinnäkin suoritettiin tilojen uusjako. Numero 2 (Alatalo), Martiskaisten tila jakaantuu siten, että veljekset Grigori ja Sidor saavat yhdessä 2/3 ja kolmas veljeksistä Jerofei 1/3. Edellä olevasta taulukosta selviää omistussuhteet jaon jälkeen, niin tiloilla 1 Yläpiha, kuin tilalla Alapiha 2. Vuoden 1830 alkupuoli on myös merkittävä ortodoksisten kirkonkirjojen merkintöjen suhteen, nimittäin siinä vaiheessa aletaan ensimmäistä kertaa käyttää sukunimiä. Grigori ja Jerofei Ivaninpojat ottavat käyttöön sukunimen; Martiskainen. Vuonna 1832 Grigorin ja Jerofein veli Sidor poistuu lopullisesti kirkonkirjoista, jolloin hänen osuutensa perii Grigori. Kauan ei hänkään saa hallita tilaa, sillä vuonna 1834 on hänen vuoronsa poistua elävien kirjoista. Tila jää nimellisesti hänen leskelleen Fedosja Maksimovalle.

 

Liusvaara 1850-1900

Vuonna 1856 kuolee monen Martiskaisen kantaäiti, Grigorin puoliso Fedosja Maksimova. Martiskaisten suku alkaa lisääntyä hyvin nopeasti. Grigorin ja Fedosjan jälkeläiset menevät naimisiin ja saavat paljon lapsia. Poikalapset melkein poikkeuksetta jäävät asumaan Liusvaaraan, hakevat vaimonsa lähi kylistä, venäjältä, jopa omasta kylästä naidaan pikkuserkku. Sadassa vuodessa on yhdestä pariskunnasta syntynyt kokonainen kyläyhteisö Martiskaisia Liusvaaraan.

Lyhyen aikaa 1800-luvun puolivälissä oli Liusvaarassa vanhauskoisten luostari. Liusvaaran kelja perustettiin 1850-luvulla. Se oli virallisesti Liusvaara 2 torppa. Vuonna 1853 Liusvaarassa asui vapautettu Novgorodilainen talonpoika Josif Judin. Vuotta myöhemmin siellä asui Aleksander Nikolajev. Pisimpään keljassa asui entinen moskovalainen porvari Feodor Michailov. Vuonna 1860 Liusvaarassa asui myös kuusamolaissyntyinen työmies Danila Halonen eli Dimitri Paulov. Hän oli tullut Aunuksesta suomalaisella passilla Liusvaaraan tammikuussa 1854. Feodor Michailov muutti Liusvaarasta Pahkalammille ja sieltä Pietariin 1867.  

Vuonna 1866 kuolee Jevsei Grigorinpoika. Kaikki pojat jatkavat perheineen Liusvaaran asuttamista, paitsi Ilja, joka muuttaa kotivävyksi Suojärven puolelle Varpakylään. Vuonna 1868 kuolee Danila Grigorinpoika. Leski lapsineen muuttaa asumaan Suojärven puolelle, aluksi Salmijärvelle, sitten Vuonteleen kylään. Vuonna 1878 kuolee Afanasi Grigorinpoika.

Vuonna 1897 saapuu kylään valkolakkinen nuori ylioppilas. Hän asettuu asumaan Feodor Afanaseinpojan torppaan, jossa on emäntänä Irina Filipintytär Tiittanen, ylioppilaan tulevan mielitietyn täti. Vanhempi kylän väki vierastaa tätä outoa matkalaista. Kyläläisten tarkkaileva asenne häiritsee tätä valkolakkista, niinpä hän päättää kokeilla tutustumista helpompaan kohteeseen, lapsiin. Piirtämisen avulla hän saavuttaakin lasten vilpittömän mielisuosion. Koko kesän tämä nuori vieras viettää aikaansa kylässä, oppiakseen karjalan kieltä, ehkä muustakin syystä. Loppukesästä Megriin siirryttyään hän kokee elämänsä aidoimman, puhtaimman, viattomimman rakkauden Annan kanssa. Pyytää Annaa jopa mukaansa suureen maailmaa, mutta tyttö ei lähde. Ylioppilas muuten oli meidän kaikkien hyvin tuntema runoilija Eino Leino.

 

Liusvaara 1900-1939

Vuosisadan vaihde ja sen alkupuoli olivat Liusvaarassa hyvin usein valokuvaajien ja tutkimusmatkailijoiden käyntien aikaa. Useat kuuluisat valokuvaajat ovat käyneet ikuistamassa kylän rakennuksia ja kylän asukkaita. Esimerkiksi Samuli Paulaharju kiersi laajalla kuvausmatkallaan Liusvaarassa vuonna 1907.  Samoin eräs geneettinen tutkimus 1920-luvulla sai aikaan sen, että Liusvaarassakin kuvattiin isännät ja emännät sekä lapset edestä ja sivulta. Vuonna 1927 saapui kylään suuri joukko valkolakkisia tutkijaylioppilaita. Tutkimuksen suunnitteli ja järjesti professori U.T.Sirelius. Käytännönjohdosta vastasivat tohtori Albert Hämäläinen, maisteri Toivo Kaukoranta ja maisteri Tyyni Vahteri. Näiden edellä mainittujen henkilöiden johdolla retkikunta kartoitti lähes kaiken, mitä Liusvaarasta oli irti saatavilla. Muistiin tallennetuiksi tulivat, niin miesten ansapolut kuin naisten askareet. Oikeastaan sen kaiken, mitä mielikuvituksessa voi kylästä ihmisineen irti saada.

Vuosi 1939 

”Rajan vartio” kirjan kirjoittaja Olof Enckell oleskeli Liusvaarassa vuonna 1939, sinne hän saapui Salmijärveltä. Liusvaarassa hän kiinnitti huomiota siihen, että kaikilla oli sama sukunimi Martiskainen. Niinpä siellä puhuttiin aina etunimillä kuten Kuisma, Semu, Feudor, Jefim, Grigori, Ontrei, Tarassei, Jermei jne… Jos oli useampi saman niminen, käytettiin liikanimeä (suutari Vietora, parta-iivana). Vuonna 1938 kylässä oli 29 miestä, 28 naista ja 86 alle 18 vuotiasta. Liusvaaralaisten talonpoikien talot käsittivät yhteensä 435 hehtaaria. Koko kylän peltoala oli 28 hehtaaria. Se oli vähän 143 asukkaalle. Niinpä kylään ostettiinkin kuluvana vuonna melkein 57000 markan arvosta leipävoljaa. Rehua 45000 markalla. Asukkaat eivät voineet elää myöskään metsistään. Puolet taloista ei voinut tyydyttää edes omaa puuntarvettaan. Pelastukseksi kyläläisille olivat metsätyöt valtion ja eri yhtiöiden metsissä. Savottatulot tuottivat vuonna 1938 223000 markkaa. Sekään ei riittänyt saattamaan talousarviota tasapainoon. Jouduttiin ottamaan pieniä lyhytaikaisia lainoja.

Liusvaara oli sotaa edeltävänä aikana hyvin voimakkaan isänmaallinen kylä, jossa rajavääpeli Latvalan perhe asui. Latvala itse osoitti esimerkkiä, jota kyläläiset toteuttivat. Suojeluskunta aate, samoin kuin lottajärjestö toimi kylässä aktiivisesti.

 

30.11.1939

Talvisota alkoi. Jo hyvissä ajoin ennen talvisodan syttymistä Suomen ja Neuvostoliiton välillä, oli asukkaat evakuoitu kylästä Savoon. Rakennukset oli sytytetty palamaan, niin ettei viholliselle jäänyt majoittumispaikkaa kylään saavuttuaan.

Välirauhan aika

Välirauhan aikaan useimmat Martiskaiset palasivat kotikylään. Ennättivät rakentaa jonkinlaiset asumuksetkin, kun syttyi jatkosota, jolloin kylä lopullisesti menetettiin Neuvostoliitolle.

 

Vuosi 1991

Neuvostoliitto oli kokenut romahduksen, sen myötä avoimuus oli lisääntynyt siinä määrin, että entiset karjalan asukkaat pääsivät passin ja viisumin avulla vierailemaan entisissä kotikylissään. Niinpä myös Martiskaisia oli  heinäkuussa 1991 liikkeellä kahden linja auton verran Liusvaarassa. Tämä oli ensimmäinen kerta liki 50 vuoteen käydä kotikylässä. Minkäänlaista asutusta ei kylässä ollut. Porajärveläiset yksityiset henkilöt olivat heinättäneet parhaimpia niittyjä, joten kylän rinteet olivat osittain säilyneet aukeina. Hautausmaa ja muu ympäristö olivat sen sijaan metsittyneet.

 

Vuodet 1991-

Melkein joka kesä on joku sukulaisryhmä poikennut Liusvaarassa. Useimmin vierailleet ovat käyneet yli viisi kertaa kylässä.  Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 2003 oli mukanamme ET lehden toimitus, jonka juttu pitäisi olla lehdessä kevään 2004 aikana.

 

  takaisin

(c) Copyright Martiskaisten Sukuseura